Sub ja Ilmastotalkoot aloittavat yhteistyön

Televisiokanava Sub ja Suomen suurin ilmastokampanja Ilmastotalkoot aloittavat mittavan yhteistyön tänään starttaavan Big Brotherin viidennen kauden myötä. Yhteistyö käsittää sekä huomattavaa, pääyhteistyökumppanuuteen verrattavaa näkyvyyttä ohjelmatunnisteissa että sisällöllistä näkyvyyttä Big Brotherissa. Ilmastotalkoot pureutuu BB-talon arkisiin rutiineihin ja varsinkin ruoan hiilijalanjälkeen myöhemmin syksyllä.

“Ilmastotalkoot herättelee Big Brotherin katsojia tavallisen arjen teoista, joiden avulla voi vähentää ympäristön kuormittumista. Talon arjen myötä havainnollistetaan, kuinka paljon asumisella ja ruoalla on vaikutusta ilmastonmuutokseen. Tavoitteena on, että ilmastokysymykset saavat suurempaa näkyvyyttä ja herättävät keskustelua”, kertoo Ilmastotalkoiden kampanjapäällikkö Tuuli Kaskinen.

“Ilmastotalkoot-kampanjan tavoitteet ovat tärkeitä Subille. Olemme jo pidemmän aikaa miettineet, miten voisimme osaltamme olla mukana ilmastonmuutoksen ehkäisemisessä. Yhteistyön ajankohta ennen joulukuista Kööpenhaminan suurta ilmastokokousta on meille molemmille optimaalinen. Ilmastotalkoiden kampanjoinnin aikataulu osuu yhteen Big Brother -kauden kanssa”, kertoo yhteistyöstä Subin kanavajohtaja Maaretta Tukiainen.

“Big Brother formaattina mahdollistaa notkeasti hyvin erilaisia yhteistyökumppanuuksia. On hienoa, että Ilmastotalkoot kokee Big Brotherin tehokkaaksi “viestin viejäksi”. Kampanja saa näkyvyyttä ohjelman sisällöissä, jolloin viestejä voidaan avata konkreettisin keinoin ja silti viihdyttävästi”, jatkaa Tukiainen.

Lisätiedot:

Sub: Katariina Kantola, tiedottaja BtoB, katariina.kantola@sub.fi, 050 359 1128

Ilmastotalkoot: Tuuli Kaskinen, kampanjapäällikkö, tuuli.kaskinen@ilmastotalkoot.fi, 050 514 9752

Kommentoi