Tiedote 2.7.2009
Jo yli 1000 henkeä kerännyt Suomen ilmastomaajoukkue avittaa tuulivoiman lisärakentamista Suomeen. Nyt maajoukkue on saanut kirittäjikseen joukon kiinnostavia suomalaisia. Mukana energiayhtiöitä kilpailuttavassa raadissa ovat mm. Sitran energiaohjelman johtaja Jukka Noponen, muusikko Anna Puustjärvi, europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen ja liikemies Jussi Nurmio.
Tuoreen tutkimuksen mukaan yli 70 prosenttia suomalaisista haluasi tehdä jotain yksilötasolla ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi, jos vain tietäisivät mitä tehdä. (Taloustutkimus, 06/2009)
Ilmastomaajoukkueen tavoitteena on kesän aikana kerätä vähintään 3 000 ihmisen joukko. Tämä ryhmä tarjoutuu sen sähköyhtiön asiakkaaksi, joka tosissaan haluaa kehittää tuulienergiaa Suomessa ja tarjota sitä asiakkailleen.
Eri energiayhtiöiden tarjouksia arvioi raati, jonka puheenjohtajana toimii Sitran energiaohjelman johtaja Jukka Noponen. Muina jäseninä raadissa ovat Porkkanamafian energia-asiantuntija Ilkka Hannula, muusikko Anna Puustjärvi, toimitusjohtaja Juhani Merimaa, hallituksen puheenjohtaja Jussi Nurmio sekä europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen.
-Raadin tehtävä on mielenkiintoinen mutta haasteellinen. Uskon, että suomalaiset energiayhtiöt ottavat tämän haasteen tosissaan ja oikeasti vastaavat kysyntään tarjoamalla tuulienergiaa sitä haluaville massoille, toteaa raadin puheenjohtaja Jukka Noponen Sitrasta.
Suomessa hiilidioksidipäästöt ovat henkeä kohden noin 12,7 tonnia. Tilastokeskuksen mukaan Ruotsin vastaava luku on noin 5,3 tonnia. Useiden asiantuntijoiden mukaan tuulienergia on erinomainen vaihtoehto pienentää suomalaisten hiilidioksidipäästöjä. Taloustutkimuksen selvityksen mukaan jopa 60 prosenttia suomalaisista olisi valmiita vaihtamaan sähkösopimuksensa tuulisähköön, jos se vain tapahtuisi kätevästi.
Ilmastomaajoukkueen raatiin koottiin monipuolista osaamista. Jukka Noponen, Ilkka Hannula ja Sirpa Pietikäinen ovat energia-alan rautaisia kehittäjiä. Jussi Nurmiolla on ainutlaatuista osaamista uudenlaisten palveluiden ja liiketoimintakonseptien kehittämisessä. Juhani Merimaa ja Anna Puustjärvi edustavat raadissa meitä parempaa sähköä haluavia kansalaisia ja kuluttajia, kertoo Demos Helsingin kehitysjohtaja Roope Mokka.
Ruotsin kaatamiseen voi osallistua liittymällä Suomen Ilmastomaajoukkueeseen osoitteessa www.ilmastomaajoukkue.fi.
Lisätietoja:
Roope Mokka, kehitysjohtaja, Demos Helsinki, puh. 044 0400 413 tai roope.mokka@demos.fi
Kari Roose, Research Director, Taloustutkimus Oy, puh. 040 509 3447 tai kari.roose@taloustutkimus.fi
Saija-Riitta Sadeoja, Porkkanamafian neuvotteluryhmän vetäjä, puh. 050 327 9097 tai saija.sadeoja@gmail.com !
Ilmastotalkoot kampanjoi ilmastonmuutoksen hillitsemisen puolesta ja haastaa suomalaiset talkoisiin pienentämään hiilidioksidipäästöjään. Ilmastotalkoot on Suomen suurin ilmastokampanja, joka on kutsunut yhteen Suomen markkinointi- ja media-alan toimijat sekä muut yritykset antamaan parhaan panoksensa hankkeen puolesta, ilmaiseksi. Ilmastotalkoot on Demos Helsingin ideoima ja tuottama hanke.