Suomi-Ruotsi-hiilimaaottelu

Suomen hiilidioksidipäästöt henkeä kohden ovat kaksinkertaiset Ruotsiin verrattuna. Syitä tähän noloon tulokseen on monia ja kaikesta ei voi syyttää meidän suomalaisten huonoutta. Silti on selvää, että päästöjä on pienennettävä rajusti. Ilmastotalkoiden yksi tärkeä urakka on tuulivoiman lisääminen.

Vähäpäästöisen yhteiskunnan luominen on haaste, jonka kaikki maailman maat nyt kohtaavat. Joulukuussa maailman johtajat kokoontuvat Kööpenhaminan ilmastokokoukseen päättämään siitä, minkä verran missäkin päin maailmaa voidaan jatkossa tuottaa päästöjä. Tarkasteluun otetaan myös maiden päästöt henkeä kohden. Siinä kisassa Suomi ei menesty hyvin.

Suomen hiilidioksidipäästöt henkeä kohden olivat vuonna 2006 Tilastokeskuksen mukaan 12,7 tonnia. Ruotsissa päästöjä syntyi 5,3 tonnia per nenä.

Tähän on monia historiallisia syitä. Suomi vie tuotteita, joiden valmistamiseen tarvitaan paljon energiaa. Ruotsissa isompi osa energiasta tuotetaan ydinvoimalla ja vesivoimalla. Ruotsalaiset asuvat keskimäärin vähän etelämpänä eli lämpimämmissä oloissa kuin me suomalaiset. Ruotsi on korkea elintason maa siinä missä Suomikin. Tässä valossa päästöjen suurta eroa on vaikea ymmärtää edes edellä mainittujen syiden perusteella.

Ilmastonmuutoksen näkökulmasta ruotsalaiset ovat siis onnistuneet (osin sattumalta) luomaan hyvinvointia tehokkaammin kuin me suomalaiset.

Ruotsalaiset ovat todenneet, että heidän nykyinen päästötasonsa on liian korkea. Ruotsin hallitus on ilmoittanut vähentävänsä päästöjä 40 % vuoteen 2020 mennessä. Vastaava haaste koskee myös enemmän päästöjä tuottavaa Suomea. Tutkijoiden arvioiden mukaan teollisuusmaissakaan ei voida vuonna 2050 tuottaa enempää kuin kaksi tonnia hiilidioksidia henkeä kohden.

Kirittääkseen Suomea kohti vähäpäästöistä tulevaisuutta N2 Laundry, Drum, Luxus ja Taloustutkimus ovat käynnistäneet Suomi–Ruotsi -ilmastomaaottelun. Sen ensimmäisenä lajina on tuulivoiman lisärakentaminen. Liity Suomen ilmastomaajoukkueeseen kampanjan sivuilla ja kiritä Suomen tuulivoimatuotanto nousuun!

Siirry Suomi-Ruotsi -ilmastomaaottelu sivustolle.

Lisätietoa

Lataa ilmastomaajoukkue.pdf »

Kommentoi