Matkapuhelimen akun voi ladata nyt pyörää polkemalla.
ILMASTOTALKOOT JALKAUTUU HELSINGIN KESKUSTAAN 5.–6.9
Suomen suurin ilmastokampanja, Ilmastotalkoot, jalkautuu Kolmen sepän aukiolle 5.–6.9.2008. TBWA\Helsinki-ryhmän toimistojen yhteistyössä suunnitteleman, matalahiilisiä ja vaihtoehtoisia toimintatapoja esittelevän tapahtuman avaa tohtori Pentti Arajärvi kello 14.00. Hänen esimerkkiään seuraten kuluttajat voivat ladata matkapuhelimiensa akut polkupyörää polkemalla. Täysin sähköttömän tapahtuman päätteeksi kaksi polkupyörää arvotaan yleisön kesken, loput lahjoitetaan hyväntekeväisyyskohteisiin.
Tapahtumassa ovat lisäksi paikalla Ilmastotalkoot-kampanjan projektijohtaja Katja Koivisto ja ilmastoasiantuntija Tuuli Kaskinen Demos Helsingistä antamassa kuluttajille vinkkejä vähähiiliseen elämäntapaan. Kolmen sepän aukion tapahtuma on perjantaina 5.9. kello 14–18 ja lauantaina kello 10–16.
“Suomalaisen keskipäästöt ovat 13 tonnia vuodessa. Ruotsalaisen vastaava luku on 5,8 tonnia, vaikka maat sijaitsevat samoilla leveysasteilla. Tavoitteena on, että vuoteen 2050 mennessä maailman ihmisten keskipäästöt olisivat 2–3 tonnia vuodessa. Koska matka on vielä pitkä, haluamme esitellä kuluttajille vaihtoehtoisia tapoja tehdä asioita: pienet toimintatapojen muutokset summautuvat pitkällä aikavälillä suureksi muutokseksi”, kertoo Ilmastotalkoot-kampanjan projektijohtaja Katja Koivisto.
Ilmastotalkoot esittelee vähähiilisiä vaihtoehtoja
Ilmastotalkoot on Suomen suurin ja ensimmäinen markkinointiviestintä- , media- ja yritysmaailman yhdistävä ilmastokampanja, jonka tarkoituksena on aktivoida kuluttajia ja yrityksiä toimintaan.
“Ilmastotalkoot-kampanja on uudenlaista yhteiskunnallista toimintaa. Haluamme herättää keskustelua, nostaa kuluttajien tietotasoa ja tarjota heille vinkkejä vähähiiliseen elämään ja ilmastonmuutoksen hillitsemiseen. Tavoitteenamme on saada aikaan asennemuutos, joka näkyy konkreettisena toimintana”, jatkaa Koivisto.
Ilmastotalkoot on kutsunut kampanjaan mukaan Suomen markkinointi- ja media-alan toimijoita sekä muita yrityksiä, jotka ovat mukana talkoovoimin. Vuosi 2008 on jaettu seitsemään ilmastokampanjateemaan, joista kustakin vastaa yksi mainostoimisto omine yhteistyökumppaneineen. Mukana ovat SEK, Family, PHS, Bob Helsinki, Dynamo, Taivas ja Skandaali.
Ilmastotalkoot-kampanjan suunnittelee ja tuottaa ajatushautomo Demos Helsinki. Kolmen sepän aukion tapahtuman ovat suunnitelleet ja toteuttavat TBWA\Helsinki-ryhmän toimistot yhdessä Tunturin, JCDecaux’n, Bilteman, FIDAn, Helsingin Leimasintehtaan, Sinooperin ja Kouluelektroniikan kanssa.
Konkreettisia vinkkejä vähähiiliseen elämään löytyy osoitteesta www.ilmastotalkoot.fi.
Lisätietoja
Katja Koivisto
Ilmastotalkoot
Campaign Director
Laivurinkatu 41, 00150 Helsinki, Finland
tel. +358 40 546 9992
katja.koivisto@gmail.com
www.ilmastotalkoot.fi